KATEUS

…kun keskinkertaisuudesta tehdään hyveitä

Jos muistan oikein, mietin ajaessani halki lumisen maalaismaiseman aamun hautajaisiin, psykoanalyytikko Lars-Johan Schalin kirjoitti aikoinaan tutkielman kateudesta. Totesi sen saavan vahvistusta demokratiasta.

Ehkä muistan sen näin, koska ymmärrän hänen ajatteluaan. Voihan sitä noinkin ajatella.

Joogassa tekeminen on olemista. Kun kotiin tarvittiin pöytä, isä meni kansalaisopistoon, siellä kun oli järeät sahat mahonkia varten. Ja teki omanlaisensa pöydän.

Muiden ihmisten elämä koskettaa aivan erityisesti, merkityksellisesti. Sukeltaessaan toisen elämäntarinaan ja eläessään hetken hänen maailmassaan, sitä löytää itsestäänkin aivan uusia ulottuvuuksia. Toisen elämä muuttaa meitä.

M, jota olin menossa siunaamaan haudan lepoon, oli elänyt elämänsä näiden peltomaisemien keskellä hyvin luovasti. Hän loi uutta viljelemällä maata ja hoitamalla karjaa. Hän oli yhtä tekemisensä kanssa.

Kateuden perusta lienee Schalinin mukaan varhaislapsuuden kokemuksissa. Päättelen että ne taas taitavat työntää juurensa elämänhaluun: lapsen vaistonvaraiseen henkiinjäämisen tarpeeseen. Jos et usko, niin katso vaikka linnunpesässä toisiaan tökkiviä poikasia. Miksi toi sai taas madon ja minä en koskaan… 😀 Sama nokkiminen jatkuu sitten työpaikoilla.

Kateuden pelko nujertaa monet. Ei siis ihme että varsinkin virkahierarkioissa keskinkertaisuudesta palkitaan. Keskinkertainen elämä huutaa: katsokaa minua miten kiltti olen, miten hyvin osaan noudattaa ohjeita. Mitä keskinkertaisempi ja hiljaisempi olet, sitä vähäisempi mahdollisuus on, että muut huomaavat sinut.

Kaikkea leimaa tylsyys, pinnallisuus ja lahjattomuus. Jopa niin että typeryydestä tehdään julkinen hyve. Erilaisuuden kitkemiseksi on koulutettu ihan ammattikuntia, perustettu virkoja. Meitä kannustetaan lapsesta pitäen tekemään ainutlaatuisesta elämästämme muiden neuvojen mukaan elämistä ja tavaroiden omistamista.

Tuota ei tule arjessa ajatelleeksi. Vasta kun toisen erilainen oleminen tai tekeminen haastaa oman tekemisen, joutuu kateuden kautta ottamaan kantaa omaan elämäänsä.

Siksi jooga- ja pilatesryhmissä on hyvä olla. Siellä tekijää ja tekoa ei voi erottaa toisistaan, ja tekemisestä tuleekin olemista. Olemisen kokemista liikkeessä. Oman kehon kuuntelua. Tekemisestä tulee itseisarvo.

Kun ihminen keskittyy omaan olemiseensa, hän ei pysty vertailemaan tekemistään kenenkään muun tekemiseen. Kateuden tunteelle ei ole tarvetta. Ei itselleen voi olla kateellinen.

Siksi kun itsessään läsnä oleva ihminen tekee vaikka pöydän, se on hänen mielensä mukainen pöytä. Mallia voi katsella muualta mutta valinta on oma. Ja kun tällainen ihminen luo lantaa, se tehdään niin hyvin että aamulla voi peilin edessä katsoa itseään silmiin ja nauraa: tulipahan tehtyä täydellinen lannanluonti, näin on hyvä.

Siksi monet eivät pidä joogasta. Siinä kun joutuu kohtaamaan itsensä. Joogassa tekeminen ja oleminen ovat yhtä arvokkaita. Ja olla voi myös tekemättä… 😀

Ja kun tekeminen ja tekemättä jättäminen ovat itsessään arvokkaita, muuttuu jokainen hetki ikuisuudeksi. Asioilla ei ole vain välinearvoa. Niillä on myös itseisarvo.

Siksi ainoa oikea tapa tehdä jotain on tehdä se kaikesta sielusta niin, ettei kukaan toinen voi sitä paremmin tehdä.

Siksi että kukaan toinen ei voi olla minä.

Kun käännyn isolta tieltä hautuumaalle johtavalle kärrytielle, huomaan jäniksen istuvan kuusen alla. Katsomme hetken toisiamme. Jänis ja minä. Lumihiutale laskeutuu sen nenänpäähän. Ajattelen miten ihanaa elämä on.

 

Read Full Post »

Hellitä, päästä irti, älä takerru

Voi miten toivon että rakkauden liekki ja hyväksynnän valo toisivat levollisuuden elämääsi. Siksi tulevana keväänä harjoitusten teemana on valoon nostaminen.

Harjoitus auttaa vapautumaan puhki selitetystä maailmasta luovuuteen ja syvään iloon; iloon siitä että olemme elossa.

Jokaisella on ongelmia; jotkut niistä ovat niin kipeitä ettei niitä edes pysty kohtaamaan. Niille ei löydy selitystä, ei löydy sanoja. Harjoituksen levollisessa ja turvallisessa hiljaisuudessa kysymys “mistä syystä?” voi muuttua kysymykseksi “mitä tarkoitusta varten?”.

Rakkauden ja hyväksynnän lämpöisessä hehkussa sinulla on mahdollisuus opetella hellittämään ja päästämään irti. Olemme yhtä. Jokainen riittää omana itsenään, ei tarvitse näytellä tai takertua. Ei tarvitse olla enemmän kuin olet. Sinä olet ihana ja rakastettava juuri tuollaisena. Näin minä ajattelen.

Harjoitusten myötä kyky hellittää kivettyneistä luuloista ja uskomuksista syvenee. Voimme löytää sen mikä on hyvää, totta ja oikeaa. Sen minkä valo on paljastanut. Voimme kokea kotiinpaluun elämään, puhtaan ilon saamastamme elämästä.

Read Full Post »

Nilkat paljaana kohti parempaa huomista!

Kaupungilla kulkiessa ei voi olla huomaamatta pakkasessa määrätietoisesti eteneviä nuoria naisia, joilla on piukat trikoot, kesätennarit jalassa ja nilkat paljaana. Ylävartalon peitteenä pullea takki ja kaulan ympärillä kilometri pörrökaulaliinaa. Eikä puhettakaan hanskoista tai piposta… 😀

Uutta muotia Kerimäeltä… 😀 

Omia valokuvia selaillessa pyrkii hymy väkisinkin huulille. Muistat kai ne kasarihiukset ja neonvärit, seitkytluvun trumpettifarkut ja kuuskytluvun hiussodat;  rasvikset ja jytämusiikin… 😀

Vanhetessa sitä on tullut armolliseksi omille tunteilleen ja mielihaluilleen. Se minkä vuoksi nyt taistelee ja mitä ´oikeasti´ haluaa, muuttuu hymyilyttäväksi muutaman vuoden kuluttua.

Kaikkeen elämässä voi suhtautua suopeasti myhäillen, myös omiin intohimoihinsa. Ihan tosissaan!

Read Full Post »

Mitä tänään syötäisiin???

Onpas mukavaa tallustella turistina maan päällä! 😀 Kaikki näyttää hyvältä; joku on tämän kaiken tehnyt, sydämellä suunnitellut; jokaisen talon, penkin, tien. Ajatellut että tätä tarvitaan, näin on hyvä. Ottanut työkalun ja miettinyt että mitenkäs tämän tekisi. Pyytänyt muita auttamaan. Ja niinpä tässä voi istua, tämä kuljettaa jalkojen väsyessä, tässä voi oikasta itsensä köllöttämään huoletta. Tuo tarjoaa ruokaa nälkäiselle, tuossa on juotavaa. Välillä sataa lunta ja on pakkasta, sitten seuraa kevät ja kesä. Ja sitten taas tanssitaan juhannuskokon ympärillä! 😀

Sain aivan ihanan matkakaverin tästä Omppu-nimisestä kanssavaeltajasta 😀

Täytyy myöntää, että kyllähän sitä matkan varrella on tullut vastaan myös kaikkea yllättävää, kaikenlaista epämukavaa ja ahdistaviakin hetkiä. Mutta matkalla kun ollaan, sitä voi nauttia pienistä haasteistakin. Ja suurista; sillä tiedän ettei tämä matka iankaiken kestä, kohta pääsen kotiin oman peiton alle ja kaikki on hyvin.

Se vaan hämmentää kun moni kanssamatkustaja ei näytä tätä ymmärtävän. Ovat hädissään ja eksyneitä. Ihan pihalla. Ihan kuin huomista kotiinpaluuta ei olisikaan, Ihan kuin tuska jatkuisi ikuisesti!

Ainakin sitä itse on koko ajan tietoinen siitä että voi kun loma kohta loppuu, voi kun kello pysähtyisi! Ja toisaalta se tunne että miten mukavaa on kun pääsee lomalta kotiin!

Ja kun ei omia arkimurheita tarvitse mietiiä niin sitä on tilaa muittenkin tunteille: voi itkeä itkevien murheita myötäeläen, ja nauraa kun toista naurattaa. Voi voittaa omat pelot rauhoittamalla muita.

Voi mutta kohta on nälkä! Mitähän hyvää paikallista herkkua tänään kokeilisi… 😀

Read Full Post »

Liikunta ja hengellisyys

Ainoa paikka missä voimme saavuttaa yhteyden Jumalaan on oma kehomme.

Niin… kyllähän me kaikilla olemme kehollisia, mutta harvat meistä ovat todella läsnä kehossaan. Sitä elää pienen etäisyyden päässä itsestään; erillään tunteista, aistimuksista, intuitioista ja vaistoista. Keho sattaa tuntua kuin vieraalta maalta, josta on saattanut lukea, mutta vain unelmissa käydä.

Voihan sitä toki oppia tuntemaan vieraan maan tarinoiden ja kuvien kautta, mutta ei sitä voi tietää millaista siellä oikeasti on ennen kuin matkustaa sinne itse, kävelee, syö, haistelee ja juttelee paikallisten kanssa.

Kun alamme jälleen elää kehossamme, meistä tulee oman kotimme kansalaisia. Näin löydämme tien omaan kotiimme, Jumalan luo.

 

Ihmisiä joilla on teräksisenä kaartuvat pakarat, kuolettavan ihanat vatsalihakset ja piiskanjäntevä vartalo ihaillaan, ja sellaisiksi myös pyritään. Päälle vähän maalia ja vahaa kun kulkuneuvon pinta alkaa väistämättä joskus rapistua.

 

Joskus kehon viestit saattavat olla itsetuntoa romahduttavia. Et kelpaa itsellesi. Saatat silloin kyllästyä niihin ja yrittää ottaa kropan haltuusi. Ostat salikortin, hierontarullan ja kunto-oppaan. Ryhdyt treenaamaan. Yrität hiljentää ne tunteet ja aistimukset, joita keho sinulle lähettää.

Kun kehosta tulee “se”, meistä tulee joku joka tekee jotakin jollekin; olemme käveleviä päitä jotka huoltavat kulkuneuvoa. Myös omat fyysisen kunnon määritelmämme ovat keskittyneet etupäässä siihen, miltä keho ulospäin näyttää. Siitä on tullut meille päähänpinttymä. Ihmisiä joilla on teräksisenä kaartuvat pakarat, kuolettavan ihanat vatsalihakset ja piiskanjäntevä vartalo ihaillaan ja sellaiseksi pyritään. Ja päälle vähän maalia ja vahaa jos kulkuneuvon pinta alkaa väistämättä joskus rapistua… 😀

Pakkomielteinen keskittyminen ulkokuoreen estää meitä kehittämästä sellaista sisäisyyttä, joka sallisi meidän ymmärtää itseämme syvemmällä tasolla. Hiljaisuudessa. Että olemme muutakin kuin sanallisia ajatuksia ja määritelmiä. Kun havainnoimme harjoituksessa itseämme, pysyen koko ajan läsnä – ja hyväksymme sen, mitä koemme – voimme ystävystyä itsemme kanssa. Keho on kuin lapsi, sitä pitää kuunnella, sille pitää antaa aikaa ja sen tuskia ja ahdistusta myötäelää, vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään. Ottaa sen viestit tosissaan.

Ihminen joka esineellistää itsensä, tekee niin myös Jumalalleen. Jumalasta tulee silloin taivaassa asuva joulupukki, jolle lähetellään katkeransyyllisiä anteeksipyyntöjä tehtyjen mokien jälkeen.

Kotiinpaluu omaan kehoon on riemastuttava kokemus! Se tuntuu kuin tapaisi rakkaan ystävän monen vuoden jälkeen. Toisten kohdalla jälleennäkeminen voi olla hyvinkin tunteikas. 😀 Kun sallimme itsemme tyhjentyä kaikesta jännityksestä ja pelosta, täytymme tämän vapautumisen mukanaan tuomasta uudesta elinvoimasta.

Ja silti, loppujen lopuksi, vaikka meillä on keho, ei pidä erehtyä luulemaan että ihminen on vain keho. Se, mikä meissä on ikuista ei ole keho itse, vaan se mikä elää meidän kauttamme. Jos ei ymmärrä tätä eroa, sitä joutuu heti tolaltaan kun ruumis väistämättä vanhenee tai ei kykene sairauden takia samaan kuin aikaisemmin.

Anna kehosi olla pyhäkkö, jossa Jumala asuu. Hän se on sinut luonut.

Read Full Post »

Mikä on elämän merkitys?

Selailin Disa-tyttären kuoleman jälkeen yhteisiä valokuvia. Miten ennen valokuvissa oli aina paljon ihmisiä! Tuossa naurettiin mökillä, takan edessä paistetaan makkaraa ties monenko kuvan verran. Joka kerran piti kuva ottaa makkaran paistosta… 😀 Tuossa taas ollaan juna-asemalla, tuossa laivalaiturilla; vilkutetaan matkalle lähtijä kohti parempaa huomista. Entä ne juhlakuvat, ollaan pyntätty ihtemme koreiksi, liikutaan vähän jäykän oloisesti, koko suku läsnä, tukka kammattuna ja kengät kiiltävinä 😀

 

Voi Disa-kulta kun sinua on välillä niin hirveän ikävä. Kiitos että sain viettää monta vuotta kanssasi rakas!

 

Kun elää mennyttä uudelleen tulee hyvä ja turvallinen olo. Silloinkin se turvallisuus säilyy, vaikka muistaa miten siihen menneeseen sisältyi nauravien naamojen takana tuskaa ja ahdistusta. Sitä tietää tasan tarkkaan missä on ollut ja mitä on tapahtunut. Tietää kuka oli.

Nykyistä elämääni miettiessäni huomasin miten ennen elämää jakamassa – ja vaikeiden valintojen tekemistä – oli auttamassa lauma muita ihmisiä. Niitä valokuvissa hymyileviä rakkaita.

Nyt valokuvissa hymyilee vain minä. Tekemässä milloin mitäkin; ja mitä ne ovat ne merkitykselliset hetket elämässä, joista kuvia otetaan. Ruokalautasia? Uusia kenkiä? Maisemia?

Siitäkö ihminen saa täyteyden elämäänsä?

Näen ihmisen kahden maailman kansalaisena. Olemme toisaalta materiaa, mutta toisaalta henkeä. Meillä on varpaat mullassa mutta pää pilvissä.

Varpaat mullassa

Jos jäämme materian vangiksi, elämämme merkitys tulee ahneuden kautta. Mitä enemmän pystymme haalimaan materiaa itsellemme, sitä onnellisemmiksi kuvittelemme tulevamme. On se materia sitten omaisuutta tai henkistä pääomaa, tai vaikka valtaa suhteessa muihin. Olemme kuin koiranpennut juoksemassa niityllä perhosten perässä, tavoittelemassa ennen kokematonta. Shoppailemassa elämää.

Kärsimys syntyy siitä, että ahne ei saa koskaan tarpeekseen. Täyttymyksen tullessa siinä yritetään roikkua kiinni mahdollisimman pitkään. Ja täyttymyksen tunteen mentyä yritetään entistä kovemmin. Vai oletko koskaan tavannut onnellista juoppoa tai tarpeeksi rikasta ihmistä?

Pää pilvissä

On myös niitä pää pilvissä kävelijöitä. Niitä taivaan kansalaisia. Jotka välittävät tuon taivaallista näistä maallisista asioista. Jättävät vaikka lapset tai läheiset heitteille omaa onneaan ja taivastaan etsiessään. Huomaamatta että tässä on tämä maallinen elämä taivallettavana ennen uuden tien avautumista.

Varpaat mullassa ja pää pilvissä. Mutta siinä varpaiden ja pään välissä on sydän. Ja sydämessä asuu Jumala.

Ei maailmasta vaan maailmassa!

Ihminen, joka hyväksyy sekä oman kehollisuutensa että henkisyytensä – sen että Luoja on hänet luonut ja puhaltanut häneen pyhän elämänvoiman – kokee syvän hellittämisen. Mieli tyyntyy spontaanista hiljaisuuden tilaan. Olet tullut johonkin, joka oli ennen sinua ja jatkuu sinun jälkeesi. Tämä on alku kokonaan uudenlaiselle elämälle.

Enää ei tarvitse juosta toisten ihmisten ja asioiden perässä. Sekä ihmiset että asiat alkavat tulla kohti. Elämään tulee lisää tilaa ja aiempi ahdistus alkaa hellittää. Kun kyky kuunnella sisäistä Jumalaa kehittyy, asiat alkavat tapahtua itsestään. Emme enää etsi merkitystä elämälle itsemme ulkopuolelta, ja olemme avoimia ja nöyriä sille, mikä nousee hiljaisuudessa omasta sydämestämme. Voimme nauttia ihanasta elämästä sellaisena kuin Jumala sen meille antaa. Ripustautumatta siihen.

Käsitämme mikä on todella tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää, juuri itsellemme. Silloin – lupaan sen – löydämme todellisen onnen. Sen satumaan, josta vanhat iskelmät kertovat.

Kiitollisuus ja usko

Silloin tulee tunne, että elämä on ainutkertainen ja ihana lahja. Miksi kuluttaa siitä yhtään sekuntia murehtimiseen. Ei meille ole annettu elämää kitumista varten, vaan iloitsemista!

Kun sydämessä on kiitollisuus tästä ainutlaatuisesta lahjasta, elämästä, voit olla nälkäinen, mutta onnellinen; voit tuntea kipua, ja olla onnellinen; voit olla ilman työtä, mutta voit tuntea syvää onnea! Ja voihan olla, että olet menettänyt rakkaan läheisesi, ja silti tuntea surusi läpi onnea.

Saatat vieläkin mutista että mitä tässä elämässä nyt on iloitsemista, mutta silloin olet kuin lapsi joka peittää käsillä silmänsä ja parkuu että apua apua, olen sokea. Ota ihmeessä kädet pois silmiltäsi ja näe!

Elämän voi kokea meille annettuna lahjana. Voit käyttää sen hengen mukaan elämiseen. Tai voit heilua materian mukana. Valinta on sinun. Ja ainoastaan sinun. Vain sinä voit ottaa vastuun ainutlaatuisesta elämästäsi.

Ja muista – teetpä minkä valinnan tahansa, minä olen sinun kanssasi.

http://www.joogaopisto.fi

Read Full Post »

Tie joka vie eteen päin

Tuolta se on tullut ja tästäkö se on menevä? Se elämän tie. On nuo kivet joihin meinasin kompastua, tuo lätäkkö jonka kiersin. Ja nuo väylämerkinnät, täsmällisesti leikatut pientareet ja maisema ympärillä. Tuntuu ettei muuta vaihtoehtoa koskaan ollutkaan. Tuota pitkin minä olen tullut. Ja nyt – tässä seison enkä muuta voi!

Sitten sitä pysähtyy elämän risteyskohdissa. Niissä, joissa joutuu miettimään missä sitä haluaa viettää loppuelämänsä. Tällä tiellä, tässä tuskassako? Lihavassa ja löysässä kehossa? Näiden ihmisten kanssa? Tätä työtä tehden? Sitä joutuu miettimään, että jatkaako vanhaa latua – tai yrittääkö etsiä uusia polkuja.

Jalan alla oleva tie raivataan koskemattomaan erämaahan. Mielen tie raivataan koskemattomaan tulevaisuuteen.

Tie on sinun valintasi. Vapaan, ihanan, elämää täynnä olevan ihmisen!

Ei sitä valintaa kannata tehdä synkkänä hetkenä. Ei tietenkään! Iloisena ja aurinkoisena päivänä se on tehtävä! Silloin kun askel kulkee kevyesti ja taakka on helppo kantaa. Silloin se tie on valittava! Että sitten sateella ja sumussa reitti on selvä.

Sinulla on vielä niin paljon nautittavaa ja elettävää ja tehtävää. Sinulla on vielä paljon nauruja naurettavana! Sinä voit joka hetki vaihtaa elämäsi suuntaa.

Näin minä uskon, rakas kanssakulkijani!

Read Full Post »

Zen ja kajakilla melomisen taito

Elämää voi harjoitella samalla tavalla kuin kajakilla melomista. Harjoittelu ei lopu, vaikka olisit tehnyt sitä 90 vuotta.

Ennen kuin astut kajakkiin, muutaman tärkeän asian selventäminen lienee paikallaan 😀

Elämäsi tuntuu todelta mutta on harhaa

Tuntuu aika vaikealta meren ja järven selän aaltoilua katsellessa ymmärtää, että itse asiassa aaltoliikkeessä vesi ei liiku eteenpäin. Rantaa lukuun ottamatta liike on vain veden pinnassa tapahtuvaa vesihiukkasten ympyrärataista ylös/alas -liikettä. Jos olet kajakissa ja tuuli tyyntyy kesken merenkäynnin etkä tee mitään, kellut paikoillasi. Jotta pääsisit kajakilla eteen tai taaksepäin, sinun täytyy tehdä jotain.

Sitä saattaa liikkeen hurmassa kokea olevansa kajakin ohjaimissa, ja vasta myöhemmin huomata että iloista menoa ei siivittänytkään omat voimat vaan ympäristö.

Mikä liikuttaa kajakkiasi?

Jokainen tekosi on sinun tekemäsi

Kajakissa mistään ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Se minkä kajakin valitset, miten harjoittelet, minkälaisessa säässä lähden melomaan, minne melot, kenet otat seuraksesi. Jokainen päätös on sinun omasi.

Tutustu sen vuoksi siihen ihmiseen, joka päätökset tekee.

Samoin kuin aaltojen liike, tunteet ovat samalla totta ja samalla harhaa. Kaikki tunteet ja kokemukset joita koet, syntyvät pääsi sisällä. Ne ovat itse aiheutettuja.

Koska tunteet ja kokemukset ovat itsesi aiheuttamia, etä voi syyttää niistä muita. Kukaan ei saa sinua tekemään mitään mitä et itse halua. Kukaan ei saa myöskään aikaan sinussa mitään sellaisia tunteita, joita et itsellesi salli.

Mihin olet matkalla?

Et ole erillinen olento

Saatat kuvitella, että sinä olet sinä, kajakki on kajakki, tuuli on tuulta ja vesi on vettä. Erehdyt. Jos yrität vain keksiä tarkempia ja parempia sanoja kuvaamaan mitä mikin on, olet kuin ihminen, joka ruusun kauneuden ymmärtääkseen purkaa ruusun terälehti terälehdeltä pieniin osiin. Todellisuus on enemmän kuin keksittyjen sanojen summa.

Sanat määrittävät todellisuutta, rajaavat sen erilliseksi kaikesta muusta. Määritellessäsi itsesi teet itsestäsi erillisen.

Erillisyys on suurin harha, minkä voit elämässäsi kokea. Silloin masennut, silloin uuvut, silloin tunnet itsesi yksinäiseksi, silloin joudut taistelemaan kuvitteellisia aaltoja vastaan.

Kun tulet osaksi itseäsi suuremmasta, olet osa tuulta, aaltoa, vedenvirtaa. Annat kehosi ja sanattoman intuition keinuttaa sinua osana kokonaisuutta. Tietäen, että jossakin vaiheessa melomisen harjoitteluun nyt yksinkertaisesti kuuluu kiepsahtaa veteen.

Tutustu kajakkiin niin että näet sen pienintä yksityiskohtaa myöten kun suljet silmäsi: se on osa sinua. Hio melontataitosi täydelliseksi – ja sitten – unohda oppimasi.

Tehdessäsi jotain olet osa tekemääsi

Kun olet päässyt irti tekemisen ja olemisen välisestä kahtiajaosta, olet jo pitkällä.

Samalla kun teet jotain, olet osa liikettä ja sen aiheuttamaa heijastusta. Sinun on yksinkertaisesti mahdotonta paeta niitä seurauksia, joita aiheutuu kun lasken melan veteen, tai kierrät lantiota kurssia muuttaaksesi. Vaikka kuinka yrität selittää melan liikettä olemattomaksi, se on ja pysyy.

Sinä teet koska olet, sinä olet koska teet.

Missä kellut, mikä kurssi?

Jos elämän kantavan voiman muodostaa pelko ja rakkauden nälkä, kajakin kurssi on kohti hyväksynnän etsimistä ja menestymistä. Onni löytyy tuolta jostakin. Pienikin sivuaallokko saa kajakin pois kurssistaan. Elämästä tulee voimia vievää ja jännittynyttä.

Sen sijaan jokainen joka on löytänyt sieluunsa rauhan ja luopunut erillisyyden kuvitelmasta, voi leikkiä aallon illuusiolla: heittäytyä mukamas-aallon vietäväksi. Ihan yhtä tosissaan kuin pieni lapsi leikkiessään omia leikkejään.

Nauttia eväitä, levätä rannalla, ja nauraa tuuleen! Elämä voi olla myös ihanaa!

Read Full Post »

ELÄMÄ JA KAJAKILLA MELOMISEN TAITO

Kiersin Sulosaaren pohjoiskärjen kun kajakki kaatui.

Olin melonut Hopeasalmen kauniiden siltojen ali ja lasketellut myötäisessä kohti Kyrönsalmea. Tarkoituksena oli kokeilla itselleni uutta kajakkimallia ja meloa pari tuntia rantoja pitkin Haapalahteen ja sieltä takaisin Suottasaaren kautta Savonlinnan vierasvenesatamaan. Vähän aikaa aikaisemmin ohi oli ajanut sisävesilaiva, ja suojaisan saaren jälkeen kalliosta takaisin kimpoava ristiaallokko pääsi yllättämään.

Miten ihanalta tuntuu kun matka joutuu ja on jotain tekemistä… 😀

 

Takaisin pääseminen ei koskaan ole helppoa. Kesken leppoisan rantojen ihastelun oletkin yhtäkkiä väärinpäin vedessä! Tunne on uskomaton! Istut ihan samassa asennossa ja samassa paikassa kuin ennenkin, melakin on samassa asennossa kädessäsi; ainoa mikä erottaa nyt-hetken menneestä on että olet takapuoli kohti taivasta etkä pysty hengittämään! 😀

Jos ranta on lähellä, voit uida sinne ja kerätä itsetuntosi rippeet samalla kun kuivaat kajakin. Jos taas ranta on kaukana, sitä joutuu tekemään työläitä temppuja päästäkseen takaisin. Mikään ei kuitenkaan ole niin kuin ennen. Korvat ovat täynnä vettä, vaatteet märät ja itsetunto mennyt. Melontaan tulee arkuutta ja koko ajan joutuu tarkkailemaan kajakin liikkeitä. Rentous katoaa.

Takaisin melontakouluun

Jälkeenpäin huomasin miten ihanan koulun taivaanisä taas tarjosi! Niinhän se melonta on kuin elämä itse!

Kun elämässä kaikki kääntyy päälaelleen, mikään ei ole enää kuin ennen. Yksinkertaiset asiat muuttuvat kummallisiksi kun työpaikka menee, rakas kuolee tai kumppani pettää. Jokainen liike pitää tarkasti miettiä: mitä merkitystä tällä on eteenpäin pääsemiseksi? Ja minne ihmeeseen sitä ollaan menossa? Rannalla vilkuttavat katoavat tai katselevat muualle. Kukaan ei tartu heittoliinaan.

Samalla kun omat ja muiden tekemiset kyseenalaistetaan, joutuu miettimään missä liemessä sitä onkaan kellunut eli mikä kannatteli kajakkia. Mikä ihmeen puhuri kajakin kaatoi? Ja oliko se parikajakissa mukana istunut sittenkään aito ihminen vai oman mielen harha.

Siinä varusteita kuivatellessa totesin, että sisäinen mielentyyneys – sielun syvin osa, jota joku voi myös jumalaksi halutessaan kutsua – on jokaisessa meissä. Siitäkin huolimatta, että aaltojen illuusio saattaa viedä mukanaan. Liikkeen alta liikkumattoman löytäminen on elämänharjoituksen päämäärä.

Keula kohti taivaanrantaa!

Siispä takaisin kajakkiin! Etsin suojaisan lahden kun en heti uskaltanut aavalle lähteä. Kokeilin kajakin kelluvuutta eri asennoissa ja huomasin, miten väkinäiseksi melonta muuttuu ellei tule osaksi vettä, tuulta ja kajakkia.

Lähtiessäni poukaman suojasta kajakki kulki kuin unelma vastatuuleen. Siispä – kummallista kyllä – opettelin uuden tavan: vastatuulessa lepäsin, myötäisessä olin tarkkana ja sivutuulessa taistelin! Ja nauroin hulluna tuuleen: elämä, Here I am!

Read Full Post »

Joogin elämää: Kesä ja kärpäset… aivan ihana juhannus on tulossa!!!

Virtasalmella oli aikoinaan aivan ihana tanssilava, nykyisin jo pois purettu. Meillä oli vaimon kanssa tapana käydä kesäisin appivanhempien luona ja samalla sitten aattotansseilla Huvirannassa.

Varmasti loppuelämän muistan ne ihanat juhannusillat, tanssimusiikin, paistetun makkaran tuoksun, ihmisten naurun ja hälinän. Ja tietysti aaltojen liplatuksen rannassa kokkoa katsellessa.

Varmasti loppuelämän muistan ne ihanat juhannusillat.

Näki vanhoja tuttuja ja kaukaisia sukulaisia. Sitä oikein odotti että näkee sen tutun naaman kerran vuodessa – ja vielä juhlatuulella, naama naurun ruttusilla. Naapurin liikaa maistanutta isäntää sieti, olihan juhannus, mutta ne aggressiiviset riidan haastajat ja liikaa ryypänneet saivat pysyä omissa oloissaan.

Jos mentiin tansseihin suoraan pöydästä, piti vähän aikaa antaa sillin laskeutua uusien perunoiden ja maalaisvoin päälle. Sitä ei vatsa täynnä tee mieli tanssia, ei ainakaan niitä tiukempia jenkkoja. Vaikka vaikeaahan se oli vatsa tyhjänäkään iltaa viettää. Kaasugrillin käristämissä, paikallisen urheiluseuran myymissä makkaroissa on taikaa…

Ja se tanssi sitten… muutamaa lukuun ottamatta useimmat eivät osanneet tanssia, mutta yritystä kyllä riitti 🙂 Tyyli oli vapaa ja vapautta myös käytettiin!

Useimmat uskaltavat vain niihin kappaleisiin mitä joskus teininä opittiin kansakoulun liikuntatunneilla. Foxtrot on yhä kova sana 🙂 Toiset uhkarohkeasti vääntävät joka mahdollisen kiemuran, hiki otsalla kimallellen. Näkee selvästi kuka on kurssit käynyt 😀

Useimmin halutaan tanssia tutun parin kanssa, toiset tulevat yksin. Jos yksin tulleilla on joitain taka-ajatuksia 🙂 niin yleensä yliyrittäminen kostautuu yksinäisenä kotimatkana. Ujoillakin saattaa olla vientiä mutta laskelmointia ei siedetä. Ihan ylettömän itsevarmat ja liikaa duupatut eivät pärjää parketilla.

Tanssityylejä tarkkaillessa sitä oppii, että liian tarkoilla sääntöjen noudattamisella saa vain kyynärpäät kylkeensä. Ja jos on liian omapäinen eikä ota partneria huomioon, niin eipä siitä kostu kuin rukkaset ja tanssikavaljeeri mustuneet varpaankynnet. Pahinta on väkisin vääntäminen. Ei kyllä onnistu. Kaikille jää paha mieli, myös sivusta seuraaville.

Musiikilla on väliä. Jos bändi oli huono eikä pysy rytmissä, koko homma menee blörinäksi. Samaten jos on kyse aloittelevasta orkesterista, kappaleet tuntuvat ihan vääriltä. Kun itse haluaisi hidasta, tuleekin puoli tuntia nopeaa ja vaikeakiemuraista. Ja kun sitten alkaa innostumaan, bändi pistää pillit pussiin ja lähtee kahville 🙂

Joku kysyi mitä se jooga on? Virtasalmi ja lavatanssit tuli mieleen kun hiihdellessä asiaa vähän ajattelin.

Kaikki hyvän joogaopettajan tunneilla käyneet ovat huomanneet, että joogassa – kuten leppoisassa lavatanssissa – on kyse paljon muusta kuin yrittämisestä ja tekemisestä. Kyseessä on näennäinen ristiriita: miten yrittää yrittämättä, tehdä tekemättä ja harjoitella harjoittelematta.

Jooga on kuin leppoisaa lavatanssia tutun parin kanssa, raukean kesäpäivän iltana juhannuskokolla.

Joogan tila syntyy asenteesta. Liikutaan kiireettä, ilman tekemisen ja näyttämisen pakkoa. Pysähdellään kun siltä tuntuu. Haistellaan tunnelmia.

Sekä ohjaaja että ohjattava yrittävät oman tekemisensä kautta auttaa toista ylittämään arkikokemuksen rajat. Ja koko tanssiporukka on yhtä. Myös se vähän liikaa nauttinut naapurin isäntä… 🙂 Hyvän kokemuksen muistaa koko elämänsä.

Arvo Tavin suomentamassa Hatha Yoga Pradipikassa todetaan, että ”Joogan hyvät vaikutukset menetetään ylensyömisellä, liiallisella voiman käytöllä, liian tarkalla sääntöjen noudattamisella, liiallisella askeettisuudella ja levottomien ihmisten seuralla.”

Tuohon voisi lisätä vielä että liiallisella totisuudella. Nämä kaikki pätevät myös lavatanssiin…

Read Full Post »