Kukapa jäykkäselkä ei haluaisi elämäänsä notkeutta ja voimaa. Liikkuvuutta.
Tämä pilatesharjoittelun tavoite on jokaisen henkilökohtaisesti ohjatuille tunneille osallistujan saavutettavissa! Ei tarvitse muuta kuin tulla tunnille!
Jokaisessa harjoituksessa vakautetaan ensin lantio ja selkäranka. Vähitellen opetellaan käyttämään keskivartaloa raajojen ja pään liikuttamiseen. Liikkeet tehdään juuri niillä lihaksilla, joilla niitä pitäisikin tehdä; ja käytetään hyväksi kehon tukivoimapisteitä.
Näin tunnistetaan ja opetellaan säilyttämään kropan oikea – neutraali – asento, on se sitten missä asennossa tahansa. Opetellaan eri tapoja hengittää liikkeen ja liikkumattomuuden aikana.
Ja niin sitä alkaa tunti tunnin jälkeen tulla yhä enemmän tietoiseksi siitä, mistä pienet tytöt ja pojat on tehty… :-D: liikkeistä, asennoista ja niiden hallinnasta. Turvallisena ja helppoina toistuvat harjoitukset tuudittavat tarkan ja ohjatun harjoittelun myötä sisäiseen liike- ja asentotuntoon.
Näin keho oppii tunnistamaan, milloin sillä on hyvä olla. Neutraalin selän asennon havaitseminen ja kokeminen, ja se miten lantion asento vaikuttaa koko olemiseen, tulevat pikkuhiljaa osaksi jokapäiväistä elämää.
Yhtäkkiä sitä saattaakin huomata, miten pitkään jatkuneet selkä-, niska- ja hartiakivut häviävät. Ja kun positiivinen kierre alkaa, sitä on vaikea katkaista… 😀 Niinpä paino saattaa alkaa laskea ja vyötärö kaventua. Lihakset saavat lisää pituutta, muotoa, liikkuvuutta ja voimaa.
Tuntuu hyvältä elää! – ja olet valmis When Love Comes to Town… 😀
Jätä kommentti