Mikä on elämän merkitys?

Selailin Disa-tyttären kuoleman jälkeen yhteisiä valokuvia. Miten ennen valokuvissa oli aina paljon ihmisiä! Tuossa naurettiin mökillä, takan edessä paistetaan makkaraa ties monenko kuvan verran. Joka kerran piti kuva ottaa makkaran paistosta… 😀 Tuossa taas ollaan juna-asemalla, tuossa laivalaiturilla; vilkutetaan matkalle lähtijä kohti parempaa huomista. Entä ne juhlakuvat, ollaan pyntätty ihtemme koreiksi, liikutaan vähän jäykän oloisesti, koko suku läsnä, tukka kammattuna ja kengät kiiltävinä 😀

 

Voi Disa-kulta kun sinua on välillä niin hirveän ikävä. Kiitos että sain viettää monta vuotta kanssasi rakas!

 

Kun elää mennyttä uudelleen tulee hyvä ja turvallinen olo. Silloinkin se turvallisuus säilyy, vaikka muistaa miten siihen menneeseen sisältyi nauravien naamojen takana tuskaa ja ahdistusta. Sitä tietää tasan tarkkaan missä on ollut ja mitä on tapahtunut. Tietää kuka oli.

Nykyistä elämääni miettiessäni huomasin miten ennen elämää jakamassa – ja vaikeiden valintojen tekemistä – oli auttamassa lauma muita ihmisiä. Niitä valokuvissa hymyileviä rakkaita.

Nyt valokuvissa hymyilee vain minä. Tekemässä milloin mitäkin; ja mitä ne ovat ne merkitykselliset hetket elämässä, joista kuvia otetaan. Ruokalautasia? Uusia kenkiä? Maisemia?

Siitäkö ihminen saa täyteyden elämäänsä?

Näen ihmisen kahden maailman kansalaisena. Olemme toisaalta materiaa, mutta toisaalta henkeä. Meillä on varpaat mullassa mutta pää pilvissä.

Varpaat mullassa

Jos jäämme materian vangiksi, elämämme merkitys tulee ahneuden kautta. Mitä enemmän pystymme haalimaan materiaa itsellemme, sitä onnellisemmiksi kuvittelemme tulevamme. On se materia sitten omaisuutta tai henkistä pääomaa, tai vaikka valtaa suhteessa muihin. Olemme kuin koiranpennut juoksemassa niityllä perhosten perässä, tavoittelemassa ennen kokematonta. Shoppailemassa elämää.

Kärsimys syntyy siitä, että ahne ei saa koskaan tarpeekseen. Täyttymyksen tullessa siinä yritetään roikkua kiinni mahdollisimman pitkään. Ja täyttymyksen tunteen mentyä yritetään entistä kovemmin. Vai oletko koskaan tavannut onnellista juoppoa tai tarpeeksi rikasta ihmistä?

Pää pilvissä

On myös niitä pää pilvissä kävelijöitä. Niitä taivaan kansalaisia. Jotka välittävät tuon taivaallista näistä maallisista asioista. Jättävät vaikka lapset tai läheiset heitteille omaa onneaan ja taivastaan etsiessään. Huomaamatta että tässä on tämä maallinen elämä taivallettavana ennen uuden tien avautumista.

Varpaat mullassa ja pää pilvissä. Mutta siinä varpaiden ja pään välissä on sydän. Ja sydämessä asuu Jumala.

Ei maailmasta vaan maailmassa!

Ihminen, joka hyväksyy sekä oman kehollisuutensa että henkisyytensä – sen että Luoja on hänet luonut ja puhaltanut häneen pyhän elämänvoiman – kokee syvän hellittämisen. Mieli tyyntyy spontaanista hiljaisuuden tilaan. Olet tullut johonkin, joka oli ennen sinua ja jatkuu sinun jälkeesi. Tämä on alku kokonaan uudenlaiselle elämälle.

Enää ei tarvitse juosta toisten ihmisten ja asioiden perässä. Sekä ihmiset että asiat alkavat tulla kohti. Elämään tulee lisää tilaa ja aiempi ahdistus alkaa hellittää. Kun kyky kuunnella sisäistä Jumalaa kehittyy, asiat alkavat tapahtua itsestään. Emme enää etsi merkitystä elämälle itsemme ulkopuolelta, ja olemme avoimia ja nöyriä sille, mikä nousee hiljaisuudessa omasta sydämestämme. Voimme nauttia ihanasta elämästä sellaisena kuin Jumala sen meille antaa. Ripustautumatta siihen.

Käsitämme mikä on todella tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää, juuri itsellemme. Silloin – lupaan sen – löydämme todellisen onnen. Sen satumaan, josta vanhat iskelmät kertovat.

Kiitollisuus ja usko

Silloin tulee tunne, että elämä on ainutkertainen ja ihana lahja. Miksi kuluttaa siitä yhtään sekuntia murehtimiseen. Ei meille ole annettu elämää kitumista varten, vaan iloitsemista!

Kun sydämessä on kiitollisuus tästä ainutlaatuisesta lahjasta, elämästä, voit olla nälkäinen, mutta onnellinen; voit tuntea kipua, ja olla onnellinen; voit olla ilman työtä, mutta voit tuntea syvää onnea! Ja voihan olla, että olet menettänyt rakkaan läheisesi, ja silti tuntea surusi läpi onnea.

Saatat vieläkin mutista että mitä tässä elämässä nyt on iloitsemista, mutta silloin olet kuin lapsi joka peittää käsillä silmänsä ja parkuu että apua apua, olen sokea. Ota ihmeessä kädet pois silmiltäsi ja näe!

Elämän voi kokea meille annettuna lahjana. Voit käyttää sen hengen mukaan elämiseen. Tai voit heilua materian mukana. Valinta on sinun. Ja ainoastaan sinun. Vain sinä voit ottaa vastuun ainutlaatuisesta elämästäsi.

Ja muista – teetpä minkä valinnan tahansa, minä olen sinun kanssasi.

http://www.joogaopisto.fi

Read Full Post »

Tie joka vie eteen päin

Tuolta se on tullut ja tästäkö se on menevä? Se elämän tie. On nuo kivet joihin meinasin kompastua, tuo lätäkkö jonka kiersin. Ja nuo väylämerkinnät, täsmällisesti leikatut pientareet ja maisema ympärillä. Tuntuu ettei muuta vaihtoehtoa koskaan ollutkaan. Tuota pitkin minä olen tullut. Ja nyt – tässä seison enkä muuta voi!

Sitten sitä pysähtyy elämän risteyskohdissa. Niissä, joissa joutuu miettimään missä sitä haluaa viettää loppuelämänsä. Tällä tiellä, tässä tuskassako? Lihavassa ja löysässä kehossa? Näiden ihmisten kanssa? Tätä työtä tehden? Sitä joutuu miettimään, että jatkaako vanhaa latua – tai yrittääkö etsiä uusia polkuja.

Jalan alla oleva tie raivataan koskemattomaan erämaahan. Mielen tie raivataan koskemattomaan tulevaisuuteen.

Tie on sinun valintasi. Vapaan, ihanan, elämää täynnä olevan ihmisen!

Ei sitä valintaa kannata tehdä synkkänä hetkenä. Ei tietenkään! Iloisena ja aurinkoisena päivänä se on tehtävä! Silloin kun askel kulkee kevyesti ja taakka on helppo kantaa. Silloin se tie on valittava! Että sitten sateella ja sumussa reitti on selvä.

Sinulla on vielä niin paljon nautittavaa ja elettävää ja tehtävää. Sinulla on vielä paljon nauruja naurettavana! Sinä voit joka hetki vaihtaa elämäsi suuntaa.

Näin minä uskon, rakas kanssakulkijani!

Read Full Post »

ELÄMÄ JA KAJAKILLA MELOMISEN TAITO

Kiersin Sulosaaren pohjoiskärjen kun kajakki kaatui.

Olin melonut Hopeasalmen kauniiden siltojen ali ja lasketellut myötäisessä kohti Kyrönsalmea. Tarkoituksena oli kokeilla itselleni uutta kajakkimallia ja meloa pari tuntia rantoja pitkin Haapalahteen ja sieltä takaisin Suottasaaren kautta Savonlinnan vierasvenesatamaan. Vähän aikaa aikaisemmin ohi oli ajanut sisävesilaiva, ja suojaisan saaren jälkeen kalliosta takaisin kimpoava ristiaallokko pääsi yllättämään.

Miten ihanalta tuntuu kun matka joutuu ja on jotain tekemistä… 😀

 

Takaisin pääseminen ei koskaan ole helppoa. Kesken leppoisan rantojen ihastelun oletkin yhtäkkiä väärinpäin vedessä! Tunne on uskomaton! Istut ihan samassa asennossa ja samassa paikassa kuin ennenkin, melakin on samassa asennossa kädessäsi; ainoa mikä erottaa nyt-hetken menneestä on että olet takapuoli kohti taivasta etkä pysty hengittämään! 😀

Jos ranta on lähellä, voit uida sinne ja kerätä itsetuntosi rippeet samalla kun kuivaat kajakin. Jos taas ranta on kaukana, sitä joutuu tekemään työläitä temppuja päästäkseen takaisin. Mikään ei kuitenkaan ole niin kuin ennen. Korvat ovat täynnä vettä, vaatteet märät ja itsetunto mennyt. Melontaan tulee arkuutta ja koko ajan joutuu tarkkailemaan kajakin liikkeitä. Rentous katoaa.

Takaisin melontakouluun

Jälkeenpäin huomasin miten ihanan koulun taivaanisä taas tarjosi! Niinhän se melonta on kuin elämä itse!

Kun elämässä kaikki kääntyy päälaelleen, mikään ei ole enää kuin ennen. Yksinkertaiset asiat muuttuvat kummallisiksi kun työpaikka menee, rakas kuolee tai kumppani pettää. Jokainen liike pitää tarkasti miettiä: mitä merkitystä tällä on eteenpäin pääsemiseksi? Ja minne ihmeeseen sitä ollaan menossa? Rannalla vilkuttavat katoavat tai katselevat muualle. Kukaan ei tartu heittoliinaan.

Samalla kun omat ja muiden tekemiset kyseenalaistetaan, joutuu miettimään missä liemessä sitä onkaan kellunut eli mikä kannatteli kajakkia. Mikä ihmeen puhuri kajakin kaatoi? Ja oliko se parikajakissa mukana istunut sittenkään aito ihminen vai oman mielen harha.

Siinä varusteita kuivatellessa totesin, että sisäinen mielentyyneys – sielun syvin osa, jota joku voi myös jumalaksi halutessaan kutsua – on jokaisessa meissä. Siitäkin huolimatta, että aaltojen illuusio saattaa viedä mukanaan. Liikkeen alta liikkumattoman löytäminen on elämänharjoituksen päämäärä.

Keula kohti taivaanrantaa!

Siispä takaisin kajakkiin! Etsin suojaisan lahden kun en heti uskaltanut aavalle lähteä. Kokeilin kajakin kelluvuutta eri asennoissa ja huomasin, miten väkinäiseksi melonta muuttuu ellei tule osaksi vettä, tuulta ja kajakkia.

Lähtiessäni poukaman suojasta kajakki kulki kuin unelma vastatuuleen. Siispä – kummallista kyllä – opettelin uuden tavan: vastatuulessa lepäsin, myötäisessä olin tarkkana ja sivutuulessa taistelin! Ja nauroin hulluna tuuleen: elämä, Here I am!

Read Full Post »

Ihana elämä!

Saunan raukeus vielä lihaksissa vihtomisen jäljiltä, sopivasti ruokaa ja juomaa. Mihinkään ei ole kiirettä. Radiosta hiljaista haitarimusiikkia. Jos yrittäisi kuvitella paratiisia, itselläni olisi listan kärjessä Juhannus-ilta.

Räsymatot pestiin mäntysuovalla, kerrostalon pihaovella oli pari juhannuskoivua ja joka juhannus isä osti meille lapsille limukorin, jossa oli neljää eri väristä limua! 😀

Parin vuoden takainen savusaunakuva juhannukselta. Näin onnellisena haluan muiston säilyvän.

Toisille Juhannus tuo hymyn kasvoille ja rauhan sydämeen. Toisille se on yhtä helvettiä.

Kriisipuhelimissa, turvakodeissa, kirkossa ja poliisissa tiedetään, miten vaikeita juhlapyhät ja loma-ajat ovat. Niihin liittyy yksinäisyyttä, epärealistisia odotuksia perheidyllistä, karvaita pettymyksiä sekä pahimmillaan pelkoa ja väkivaltaa.

ELÄMÄ SE ON KUIN SILKKIÄ VAAN… VAI MITÄ? 😀

Nyt kun avioeron jälkeen olen ottanut haparoivia askeleita yksinelämisen tiellä, juhlapyhät ovat olleet peilejä, joista on voinut katsella omaa asennettaan elämää kohtaan.

Ne jotka ovat tottuneet suorittamaan elämäänsä, tekevät sitä juhlapäivinäkin. Tuntuu varmasti pahalta kun kokee toisten juhlivan ja joutuu itse uhrautumaan muiden palvelijana.

Ne jotka etsivät elämästään Carpe Diemiä, tekevät sitä juhlapyhinäkin. Jokaiseen hetkeen pitäisi saada mahdutettua jotain ikimuistoista ja mahtavaa. Jos vain pöydän saisi katettua täydellisesti ja ihmiset istuisivat hersyvästi nauraen vilkkaasti keskustelemaan pöydän ympärille, ehkä kaikki vielä järjestyisi.

Ne jotka kokevat elämänsä olevan häpeää, eriarvoisuutta ja selviytymistaistelua, kokevat niin juhlapyhinäkin. Olisiko pettymysten taustalla sitkeät uskomukset ja vahvat mielikuvat siitä, mitä juhlapyhinä kuuluu tehdä – tai että ylipäätään joka kerta pitäisi tehdä jotain ikimuistoista ja mahtavaa.

RUTIINISTI IRTI ARJESTA!

Toisaalta – juuri sehän on juhlan tarkoitus! Tehdä jotain arjesta poikkeavaa. Juhlapyhät tuovat jatkumoa elämään. Huikeaa ajatella, miten tuhannet sukupolvet ennen meitä ovat kokoontuneet viettämään Mittumaaria, kukin omiin uskomuksiinsa turvaten. Toiset tanssien kokon ympärillä, toiset savusaunassa taikoja tehden. Kaikki uskoen olevansa  tapoineen oikeassa!

Kun tekee asiat samalla tavalla vuodesta toiseen tulee tunne, että elämä jatkuu. On edes jotain pysyvää. Juhlakaavaa ei voi ihan miten tahansa muuttaa, tai juhla ei tunnu oikealta.

Uskomatonta kyllä, kuulun niihin ihmisiin jotka nauttivat aattopäivinä ajan viettämisestä kaupan kassajonossa. 😀 Juhlapäivinä työtön ja eläkeläinen, varastotyöntekijä ja firman pääjohtaja hymyilevät toisilleen, vaikka arvioivia katseita toisten ostoksiin kassalla tehdäänkin… 😀 Kaikki tietävät missä mennään! Humalassa hillujillekin riittää aattoiltana hymyjä – jos se humalainen ei ole oma läheinen. Edes tämän kerran voimme olla ihmisinä samanarvoisina toisillemme. Onni tulee jakamisesta.

LOPUTON JUHANNUS

Elämään voi myös suhtautua ihmeissään katsellen.

Jokainen aamu voi olla heijastusta paratiisista, myös tämä aamu. Luonto on parhaimmillaan ja kauneimmillaan tänä aamuna, sää on täydellinen, ihmiset ovat rakastettavia omine puutteineen, kaikki on täydellistä sellaisenaan. Mitään en haluaisi muuttaa.

Jokaisena hetkenä voi elää elämäänsä tasa-arvoisena toisten kanssa, onnellisena kaikesta saadusta, ihmetellen kaunista maailmaa. Ilman että tarvitsee etsiä itselleen hyväksyntää tekojen tai aseman kautta. Jokaisena elämän hetkenä voi kokea paratiisimaisen juhannuksen sydämessään.

Read Full Post »

Iltalenkillä

Voi kun en millään malttaisi odottaa auringonlaskua, että pääsisin taas iltalenkilleni.

Silloin kuljen ajatuksissani ihmisen luota toisen luo, pysähdyn sen yksinhuoltajan viereen ja istun hiljaa yksinäisyyttä jakamassa, käyn sanomassa omille lapsille hyvää yötä ja silitän poskea – miten ylpeä minä heistä olen ja miten rakkaita! Kuljen niitten luona joiden tiedän olevan sairaina ja lämmitän kädellä kipeää paikkaa.

Käyn siunaamassa työtoverit, lohduttamassa sitä työnsä menettävää, jaan hetken aikaa tuskan ja ahdistuksen. En osaa oikein Jumalaa käskyttää että tee sitä tai tätä tämän puolesta. Ajattelen että kyllä se Jumala tietää. Jumala muuttaa pahankin siunaukseksi. Minun tehtäväni on olla läsnä.

Siksi halaan lämpimästi tätä joka on menettänyt kumppanin. Itken mukana tämän kanssa, jonka lapsi on sairaana, istun tämän vieressä, joka voimattomana katselee avaamatonta laskupinoa. Kuuntelen syylliset huokaukset, kun ei ole ollut aikaa käydä iäkkäitä vanhempia tervehtimässä. Jaan häpeän, kun tämä ei osaa olla niinkuin muut haluavat. Ja jaan pelot, kun kokeiden tulokset eivät vielä ole tulleet.

Kuljen siunaamassa, lasken käteni kaikkien näiden ja monien muiden päälle. Ehkä sinäkin olet tuntenut lämpimän kosketuksen, kuin kesätuulen poskellasi?

En minä teitäkään unohda, joiden tiedän voivan hyvin. Istun vieressä vähän aikaa ja hymyilen kun tämä ystävä voi hyvin ja on onnellinen, tämä toinen sai pienen pätkätyön! Tämä nuoripari vasta aloittelee elämää, lapsikin tulossa, maailma avoin ja täynnä mahdollisuuksia! Ja tämä iloinen sai taksilippuja että pääsee viemään puolisoa sairaalaan.

Ja kun palaan iltalenkiltäni, olen onnellinen. En ole enää yhtään yksinäinen, kuulun suureen perheeseen, jonka jäsenet ovat minulle rakkaita. En syyttele itseäni, en häpeä itseäni. Minulla on hyvä olla teidän kanssanne, saan teistä syyn elämälleni.

Read Full Post »

LUJASTI MUTTA LEMPEÄSTI

Elämä on täynnä yllätyksiä! Juuri kun aloin suunnitella pihakivetyksen laittamista satoikin kevätlumet. Ja ennen kuin ennätin pahemmin huolestua takatalven tulosta, ne sulivatkin pois 😀 Piti vain odottaa.

Anna viisautta erottaa nämä toisistaan…

Se, miten kykenemme luopumaan kamppailusta elämässämme, riippuu siitä miten suhtaudumme ponnisteluun ja antautumiseen.

Monien suhtautumista voisi kutsua neuroottiseksi. Neuroottisesti ponnisteluun ja antautumiseen suhtautuva ei valitse niistä kumpaakaan. Hän ei kykene muuttamaan tilannettaan omin voimin, mutta ei myöskään antautumaan sille.

Ihminen soi
kuin haljennut kello
ajatellessaan ja toimiessaan lohkotuin mielin
– mitä enemmän itselle valehtelua, sitä enemmän muille selittelyjä.

Neurootikko on niin juuttunut valituksiin ja syytöksiin, että hän ei tee mitään edes silloin, kun sattuu olemaan ainoa joka voisi tehdä asialle jotaikin. Miten huojentavaa onkaan syyttää kaikesta olosuhteita ja muita! Hän ei halua myöntää, että tietyt asiat ovat hänen päätettävissään ja että sokea lupuminen omasta vastuusta ei johda onneen.

Me kaikki olemme joskus olleet tällaisia. Useimmin tämä neuroottisuus ilmenee läheisimmissä ihmissuhteissamme. Kuvittelemme onnemme riippuvan toisen ihmisen valmiudesta muuttua, mutta emme halua nähdä tai kykene näkemään omaa vastuutamme valintojen tekemisessä.

Olemme onnettomia, koska elämme jonkun kanssa joka käyttää meitä hyväkseen, mutta emme pidä tilannetta seurauksena omista valinnoistamme. Tai valitamme jostakin vaivasta, vaikka olemme itse olleet haluttomia tekemään omaa osuuttamme terveydentilamme parantamiseksi.

Niskavaivoja hoidetaan mielummin hieronnalla kuin oikaisemalla ryhtiä ja vahvistamalla lihaksia. Jos hoito ei auta, syy on hierojassa!

Miten tämä neuroottinen ajattelumme sitten ilmeneekin, se perustuu kyvyttömyydellemme olla rehellinen itsellemme. Valehtelemme itsellemme. Kun lakkaamme kieriskelemästä itsesäälissä ja kannattamasta tai tukemasta tätä epärehellisyyttä, kykenemme irrottautumaan osallisuudestamme omaan onnettomaan olotilaamme.

Miten elää lujasti mutta lempeästi?

Ponnistelun ja antautumisen välisen suhteen tärkeyden voi huomata kaikkein yksinkertaisimmistakin joogaharjoituksista, kuten esimerkiksi savasanasta eli kuolleen miehen asennosta. Monelle savasana on kaikista asanoista se kaikkein vaikein.

Kuvittele hetken aikaa mielessäsi, miten olet savasanassa. Makaat selälläsi kuin ruumis, sellaisena kuin tulet makaamaan elämäsi päättyessä. Tämä on tuon lopullisen kehosta luopumisen kenraaliharjoitus: hyvä uutinen on, että tällä kertaa kyseessä on vain harjoitus! 😀

Savasanan alussa on tärkeää ohjata mielessään omaa rentoutumistaan.

Jos mieli ei osallistu tähän aktiiviseen ohjaukseen, ajaudut todennököisesti sisäisen jaarittelun loputtomaan virtaan. Ajatusten apinalauman lärpöttelylle ei tule loppua.

Niinpä mielen on asetettava itselleen rajat: päätämme olla liikkumatta, osallistumatta ajatuksiin, tunteisiin tai aistimuksiin; ja vähitellen luopua lihasten jännittämisestä. Jättäytyä alustan kannateltavaksi. Mielen ei anneta seilata vapaasti, vaan lempeästi ohjataan takaisin rajojen sisään.

Tietyssä rentoutumisen vaiheessa mieli hiljenee aistien asettuessa valppaana lepoon. Hiljaisen tietoisuuden kokemus nousee etualalle. Tässä voimakkaassa hiljaisuuden tilassa tavanomainen, jäsentelevä ajattelu lakkaa, ja olemus siirtyy olemisen kokemisen tilaan.

Tämä on joogan tila. Kun olemisen kokeminenkin lakkaa, on kyse meditaatiosta.

Kuten huomaat, sitä ei saavuteta pelkästään lepäämällä alustalla, tuosta vaan. Kyse on määrätietoisesta harjoituksesta, josta pidetään lujasti kiinni. Joskus harjoitus onnistuu, joskus ei. Mitä useimmin ja uutterammin harjoitat, sitä varmemmin menestyt! Vain sitkeä harjoitus tekee mestarin!

Vaikka harjoituksen lopputulosta ei voi ennustaa, voi jotakin luvata: lujan ja lempeän harjoituksen seurauksena tulet vapautumaan rajoista ja ennaltaohjelmoiduista olemisistasi. Selkäsi voi paremmin ja hengityksesi kulkee vapaammin. Mieli on rauhallinen.

Eikö jo se ole hetkeksi pysähtymisen arvoista?

Read Full Post »

EHEYDY JOOGAN PARISSA

Arkitietoisuudessa ihminen elää kuin ihmisyys olisi yhtä kuin aivot ja rationaalinen ajattelu. Se mitä mieli tahtoo ja mihin keho kykenee eivät kuitenkaan aina kohtaa. 70-luvulla opitut punnerrukset ja taivutukset eivät enää onnistukaan tänä päivänä, vaikka kuinka tahtoisi. Päivän autossa istuminen ei olekaan enää kuitattavissa saunalla ja kaljalla. Selässä tuntuu viikkotolkulla ikävä jomotus!

Jotta harjoituksessa kehoa pystyttäisiin liikuttamaan henfityksen luontaista rytmiä myötäillen, joogaaja joutuu “neuvottelemaan” lihasten ja nivelten kanssa. Vähitellen sitkeän harjoittelun tuloksena käsitys itsestä muuttuu, ja minän rajat siirtyvät ja laajevat; syntyy tunne osallisuudesta.

Kehon hiljetessä mieli hiljenee ja aistit asettuvat valppaina lepoon.

Sen sijaan että joogaaja tuntisi olevansa päänsä sisällä kehoa liikuttava henkiolento, hänestä tulee kokonainen persoona, jolla on jalat ja kädet, selkä ja vatsa. Ja jonka ei enää tarvitse suorittaa elämäänsä, vaan kokee elävänsä ilman tekemisen pakkoa. Jalat maassa ja pää pilvissä.

Kun hengitys rauhoittuu ja keho tuntuu hallittavalta, mielikin rauhoittuu. Kaikki on tässä ja nyt.

Harva tulee ajatelleeksi, että tuon saman tunteen saattaa saada aikaan läheiset ihmiset.

Kosketus ja läheisyys…

Joogan tarkoituksena on eheyden tunne. Toisen kosketus, tuen saaminen, asioiden jakaminen ja sitä kautta etäisyyden saaminen elämän vaikeisiin asioihin ovat koko elämän kantavia voimia. Ollessaan turvassa, kokiessaan mielihyvää, toisen kosketusta ja lämpöä, ja saadessaan aikaa itselle ja hellittäessä yrittämisestä, hengitys automaattisesti syvenee ja rauhoittuu. Mieli tyyntyy ja aistit asettuvat valppaina lepoon. Tuntuu kokonaiselta.

Elämään alkaa tulla muitakin arvoja kuin tekemistä. Löytyy nautinto auringonlaskuista, musiikkiesityksistä, teatterista ja taiteesta, itsetekemisestä; löytyy hyväätekevä hiljaisuus puiston penkiltä. Ei ole tarvetta väkivaltaan, ei tarvitta ahneuteen tai kilpailuun, elämän kokemisesta tulee totta, elämästä itsestään itseisarvo ja mielekästä.

Elämästä tulee elämisen arvoista. Ei sen takia että meistä tulisi jotakin, vaan sen takia että olemme jotakin.

Tietoinen oleminen on joogan tila.

Read Full Post »

Ihana elämä!

On ajateltu, että puolet siitä mitä olemme periytyy vanhemmiltamme. Toinen puoli tulee ympäristöstä.

Saamme vaikutteita jokaiselta ihmiseltä jonka tapaamme. Meissä asuu monta. Lapsuusajan kokemukset ovat painavimpia. Niistä rakentuu turvallisuuden tunne aikuisiässä. Ja – riippuen temperamentistamme – valmiudet sietää stressiä.

Jotkut asiat ovatkin meihin istutettuja, ja niitä on vaikea muuttaa. Esimerkiksi vaikkapa tuo temperamentti tai sukupuolisuus. Aivan samoin kuin meissä on erilaiset kädet ja jalat, meissä voi olla erilaiset temperamentit ja kokemus omasta sukupuolesta.

Joitain asioita ei voi muuttaa.

Elämässä voi olla kauneutta ja hyvyyttä. Itsestä riippuu, milloin sen haluaa ottaa vastaan. Auringonkukkia itäsuomalaisella pellolla sadepäivänä.

 

Elämällä oppiminen

Monestihan ajatellaan, että oppiminen on koulussa olemista. Siis irrallaan normaalista arkielämästä. Eihän se niin ole. Opimme eläessämme ja elääksemme.

Kasvatus on oppimista matkimalla. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että pyritään toistamaan mielihyvää ja välttämään mielipahaa.

Joskus hyvän ja pahan välttely vaatii pinnallista käyttäytymisen muutosta. Jotkut asiat puolestaan ovat niin elämää määrääviä, että ne vaativat asenteiden muuttumista.

Saadakseen tutkintotodistuksen ja sitä kautta työpaikan joutuu opiskelemaan asioita, joita ei koskaan elämässään tule tarvitsemaan ja joista ei oikeasti ole mitään hyötyä. Asiat unohtuvat samalla hetkellä kun tentti on ohi; oppiminen on pinnallista.

Jos taas olet oikein inhottava jokaiselle ympärilläsi ja tunnet siitä pahaa oloa, joudut eristäytyneenä miettimään mikä oikein on vialla. Muutatko asennetta vai tuhoudutko. Niin tai näin, olet tehnyt valinnan joka tietoisesti muuttaa elämääsi.

Heijastava peili

Aina kun tapaat ihmisen, etsit vaistomaisesti aikaisemmista muistoista tavan miten kannattaa käyttäytyä. Jos järki voittaa, käyttäydymme hyvin, jos järki häviää käyttäydymme sopimattomasti. Mikä on hyvää tai sopimatonta, juontuu kulttuurista.

Amerikkalaisessa habituksessa on luontevaa kehuskella saavutuksillaan ja kertoa vuositulonsa. Suomessa moista käyttäytymistä pidettäisiin ylpeänä ja sopimattomana. Kannattaa olla nöyrä ja vailla vallanhimoa – vaalit voittaneen poliitikonkin 😀

Jokainen on osaltaan ympäristönsä tuotos. Olemme kuin prismoja tai peilejä, jotka heijastavat kaikkea sitä mitä elämässämme on tapahtunut. Onnettomuuksia, onnistumisia, saavutuksia ja menetyksiä.

Heijastamme myös niitä ihmisiä, joita olemme elämämme varrella kohdanneet. Jotka itsekin ovat prismoja tai peilejä, jotka ovat osaltaan heijastaneet muiden ajatuksia ja tunteita. Jokainen meitä koskettava tapahtuma muuttaa prismaamme, tekee yhden pienen peilipinnan lisää.

Ovatko ajatukset toistoja menneisyyden ääninauhalta? Jos et pysty luomaan mitään uutta, ennaltamääräämätöntä, ja jos se vaivaa sinua, olet menneisyyden vanki. Toteutumattomien toiveiden, unelmien ja kehosi vanki.

 

Näytellen elettyä

Saattaahan olla, että jollekin riittää tämä. On aivan selvää, että kiltisti tottelemalla, matkimalla ja alistumalla kulttuurin keskivertotuotteeksi saa kirkkaimman kruunun. Kruunun lisäksi ei sitten tilastojen mukaan muuta saakaan.

Jos elämäsi on vain tapahtumista ja tunteita, toistat koko elämäsi muilta matkittua. Saattaa tuntua yksilölliseltäkin. Ajatteleppa nyt vaikka markkinamiesten lanseeraamia yksilöllisiä tuotteita – sarjatuotantona Kiinassa tehtyjä 😀 Jotta mieli ei hajoaisi sen täytyy kokea että minä itse olen valintani tehnyt. Että käytänkö oravavessapaperia vai lammasvessapaperia.

Elämä saattaa olla suorittamista, kuivaa ja ”järkevää”. Kuin katselisi poliitikkoja. Nehän ovat nykyajan merkonomeja. Kalkuloidaan ihmisyys. Numeroita on ihana pyöritellä 🙂 Elämä on liikelaitos. Ei haise hiki eikä veri virtaa.

Sitä saattaa tavantaunokin pärjätä hyvin, esittää elämää juuri niin kuin pitää, hymyillä oikeaan aikaan, ottaa osaa kun sääliä tarvitaan. Elää näytellen. Sielu jää kaipaamaan syvyyden tunnetta, kaikki on pintaa ja laskelmointia.

Paitsi lomalla. Silloin voi olla oma itsensä. Mennä vaikka mökille (kuten 475.000 mökkiläistä tekee) tai käydä vaikka ulkomailla (heinäkuussa kävi ulkomailla 730.000 suomalaista).

Mitkä tekemäsi päätökset ovat ihan oikeasti sinusta lähtöisin?

Menneisyyden vanki

Kun tunnet, kuka tuntee; kun ajattelet kuka ajattelee? Voimmeko olla muuta kuin loputonta peilien heijastumaa? Kalkuloitua tulostehokkuutta?

Ovatko ajatukset toistoja menneisyyden ääninauhalta? Jos et pysty luomaan mitään uutta, ennaltamääräämätöntä, ja jos se vaivaa sinua, olet menneisyyden vanki. Toteutumattomien toiveiden, unelmien ja kehosi vanki.

Silloin ei enää riitä, että omakotitalossa on matot suorassa, kultainen noutaja ulkoilutettu, lapsilla nenät niistetty rytmirullabalettiin mennessä, pihalla kiiltelee uusi Skoda ja kuusiosainen sähkögrilli ja 20 vuoden moitteettoman uurtamisen jälkeen käteen jää joko mitali tai vaihtoehtoisesti 120 euron bonus.

Kohti luovuutta

Kun tarkkaillaan maailmaa tapahtumien ja tunteiden näkökulmasta, mikään ei ole uutta. Jokaisen asian, jokaisen sanan, jokaisen tunteen on joku joskus kokenut.

Voisiko toisin ollakaan? Onhan meitä 7 miljardia ja ollaan tallattu muutaman kymmenen tuhannen tai sadantuhannen vuoden ajan maapalloa 😀

Vain kokemukset ovat uusia ja ainutlaatuisia. Kokemukset tunteista ja tapahtumista, omasta yksilöllisestä elämästä.

Kokemukset tulevat yhdestä pisteestä. Kun mieli rauhoittuu ja aistit asettuvat valppaana lepoon, saatat kokea sisältäsi kumpuavan yksinkertaisen, eheyttävän hiljaisuuden.

Ja tämä – kokemus ilman tekemistä – on kaiken luovuutesi lähde. Sellaisen elämän, jossa kaikki asiat koetaan uusina ja ainutkertaisina. Jossa ei tarvitse haikailla menneisyyden perään. Miettiä mitä toiset minusta ajattelee.

Saatat löytää kokemuksen olemisesta ilman tekemistä, yksinkertaisen ja eheyttävän ilon omasta ainutlaatuisesta elämästä.

Sellaisesta elämästä, jossa valinnat tapahtuvat tietoisesti kokien.

Read Full Post »