Mitä tänään syötäisiin???

Onpas mukavaa tallustella turistina maan päällä! 😀 Kaikki näyttää hyvältä; joku on tämän kaiken tehnyt, sydämellä suunnitellut; jokaisen talon, penkin, tien. Ajatellut että tätä tarvitaan, näin on hyvä. Ottanut työkalun ja miettinyt että mitenkäs tämän tekisi. Pyytänyt muita auttamaan. Ja niinpä tässä voi istua, tämä kuljettaa jalkojen väsyessä, tässä voi oikasta itsensä köllöttämään huoletta. Tuo tarjoaa ruokaa nälkäiselle, tuossa on juotavaa. Välillä sataa lunta ja on pakkasta, sitten seuraa kevät ja kesä. Ja sitten taas tanssitaan juhannuskokon ympärillä! 😀

Sain aivan ihanan matkakaverin tästä Omppu-nimisestä kanssavaeltajasta 😀

Täytyy myöntää, että kyllähän sitä matkan varrella on tullut vastaan myös kaikkea yllättävää, kaikenlaista epämukavaa ja ahdistaviakin hetkiä. Mutta matkalla kun ollaan, sitä voi nauttia pienistä haasteistakin. Ja suurista; sillä tiedän ettei tämä matka iankaiken kestä, kohta pääsen kotiin oman peiton alle ja kaikki on hyvin.

Se vaan hämmentää kun moni kanssamatkustaja ei näytä tätä ymmärtävän. Ovat hädissään ja eksyneitä. Ihan pihalla. Ihan kuin huomista kotiinpaluuta ei olisikaan, Ihan kuin tuska jatkuisi ikuisesti!

Ainakin sitä itse on koko ajan tietoinen siitä että voi kun loma kohta loppuu, voi kun kello pysähtyisi! Ja toisaalta se tunne että miten mukavaa on kun pääsee lomalta kotiin!

Ja kun ei omia arkimurheita tarvitse mietiiä niin sitä on tilaa muittenkin tunteille: voi itkeä itkevien murheita myötäeläen, ja nauraa kun toista naurattaa. Voi voittaa omat pelot rauhoittamalla muita.

Voi mutta kohta on nälkä! Mitähän hyvää paikallista herkkua tänään kokeilisi… 😀

Read Full Post »

Liikunta ja hengellisyys

Ainoa paikka missä voimme saavuttaa yhteyden Jumalaan on oma kehomme.

Niin… kyllähän me kaikilla olemme kehollisia, mutta harvat meistä ovat todella läsnä kehossaan. Sitä elää pienen etäisyyden päässä itsestään; erillään tunteista, aistimuksista, intuitioista ja vaistoista. Keho sattaa tuntua kuin vieraalta maalta, josta on saattanut lukea, mutta vain unelmissa käydä.

Voihan sitä toki oppia tuntemaan vieraan maan tarinoiden ja kuvien kautta, mutta ei sitä voi tietää millaista siellä oikeasti on ennen kuin matkustaa sinne itse, kävelee, syö, haistelee ja juttelee paikallisten kanssa.

Kun alamme jälleen elää kehossamme, meistä tulee oman kotimme kansalaisia. Näin löydämme tien omaan kotiimme, Jumalan luo.

 

Ihmisiä joilla on teräksisenä kaartuvat pakarat, kuolettavan ihanat vatsalihakset ja piiskanjäntevä vartalo ihaillaan, ja sellaisiksi myös pyritään. Päälle vähän maalia ja vahaa kun kulkuneuvon pinta alkaa väistämättä joskus rapistua.

 

Joskus kehon viestit saattavat olla itsetuntoa romahduttavia. Et kelpaa itsellesi. Saatat silloin kyllästyä niihin ja yrittää ottaa kropan haltuusi. Ostat salikortin, hierontarullan ja kunto-oppaan. Ryhdyt treenaamaan. Yrität hiljentää ne tunteet ja aistimukset, joita keho sinulle lähettää.

Kun kehosta tulee “se”, meistä tulee joku joka tekee jotakin jollekin; olemme käveleviä päitä jotka huoltavat kulkuneuvoa. Myös omat fyysisen kunnon määritelmämme ovat keskittyneet etupäässä siihen, miltä keho ulospäin näyttää. Siitä on tullut meille päähänpinttymä. Ihmisiä joilla on teräksisenä kaartuvat pakarat, kuolettavan ihanat vatsalihakset ja piiskanjäntevä vartalo ihaillaan ja sellaiseksi pyritään. Ja päälle vähän maalia ja vahaa jos kulkuneuvon pinta alkaa väistämättä joskus rapistua… 😀

Pakkomielteinen keskittyminen ulkokuoreen estää meitä kehittämästä sellaista sisäisyyttä, joka sallisi meidän ymmärtää itseämme syvemmällä tasolla. Hiljaisuudessa. Että olemme muutakin kuin sanallisia ajatuksia ja määritelmiä. Kun havainnoimme harjoituksessa itseämme, pysyen koko ajan läsnä – ja hyväksymme sen, mitä koemme – voimme ystävystyä itsemme kanssa. Keho on kuin lapsi, sitä pitää kuunnella, sille pitää antaa aikaa ja sen tuskia ja ahdistusta myötäelää, vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään. Ottaa sen viestit tosissaan.

Ihminen joka esineellistää itsensä, tekee niin myös Jumalalleen. Jumalasta tulee silloin taivaassa asuva joulupukki, jolle lähetellään katkeransyyllisiä anteeksipyyntöjä tehtyjen mokien jälkeen.

Kotiinpaluu omaan kehoon on riemastuttava kokemus! Se tuntuu kuin tapaisi rakkaan ystävän monen vuoden jälkeen. Toisten kohdalla jälleennäkeminen voi olla hyvinkin tunteikas. 😀 Kun sallimme itsemme tyhjentyä kaikesta jännityksestä ja pelosta, täytymme tämän vapautumisen mukanaan tuomasta uudesta elinvoimasta.

Ja silti, loppujen lopuksi, vaikka meillä on keho, ei pidä erehtyä luulemaan että ihminen on vain keho. Se, mikä meissä on ikuista ei ole keho itse, vaan se mikä elää meidän kauttamme. Jos ei ymmärrä tätä eroa, sitä joutuu heti tolaltaan kun ruumis väistämättä vanhenee tai ei kykene sairauden takia samaan kuin aikaisemmin.

Anna kehosi olla pyhäkkö, jossa Jumala asuu. Hän se on sinut luonut.

Read Full Post »

Ainutlaatuinen elämä

Tilastojen mukaan suurin osa ihmisistä haaveilee lottovoitosta tai paremmasta seksistä – tai edes jonkinlaisesta sukupuolielämästä :-D, joidenkin haaveena on työpaikka tai sairaseläke. Toiset haluavat äksöniä ja uusia kokemuksia.

Mikä on elämän tarkoitus? Miten ihmeessä olen päätynyt tähän rinteeseen, kapuamaan kohti tavoittamatonta aurinkoa?

Uskon että jokaisella ihmisellä on vain yksi tärkeä kysymys ratkaistavana elämässään. Olemme sitten muslimeita, kristittyjä, ateisteja tai mitä tahansa. Ja se on: Mikä on elämän tarkoitus?

Olen tullut omassa elämässäni siihen tulokseen, että elämän tarkoitus on onnellisuuden etsiminen. Palvommepa sitten mitä Jumalaa hyvänsä, yritämme syntymästä saakka välttää kipua ja kärsimystä – ja etsiä onnea.

Ongelmanamme taitaa olla, että luomamme maailma ja koulutusjärjestelmä palkintoineen keskittyvät kokonaan ulkoisiin, aineellisiin arvoihin. Emme ole riittävän kiinnostuneita sisäisistä arvoistamme. Ne, jotka saavat materialistisen kasvatuksen, elävät materialistista elämää, ja ennen pitkää koko yhteiskunnasta tulee materialistinen. Mutta luomamme kulttuuri ei pysty ratkaisemaan syvintä ongelmaamme ja antamaan vastausta kysymykseemme.

Materialistisessa maailmassa kaikella on vain vaihtoarvo, myös toisilla ihmisillä. Vain onnellisuuden tavoittelulla on itseisarvo. Sitä ei kukaan kyseenalaista.

Ongelmana on, että etsiessämme onnea materian kautta lopputuloksena onkin kärsimystä. Täyttymyksen tullessa onnellisuuden tunteessa kun yritetään roikkua mahdollisimman pitkään. Ja onnellisuuden mentyä yritetään entistä kovemmin uusia onnea tuottanut tapahtuma. Kärsimys syntyy siitä, että ahne ei saa koskaan tarpeekseen.

Siksi suurin osa kärsimyksestä on meidän itsemme aiheuttamaa. Sinun. Minun. Meidän. Ei kenenkään toisen. Ei edes Jumalan.

Ei kai Jumala halua että perheet hajoavat aikuisten etsiessä itseään, ei Jumala halua että vanhuksilta viedään taksisetelit ja vammaisilta avustajat. Ei Jumala halua että vanhenevat isät ja äidit jätetään yksin koteihinsa kuolemaan, peloissaan, märissä vaipoissa. Ei Jumala halua että nuoret syövät unilääkkeitä kun elämä pelottaa, ja kun ei ole ketään aikuista, jolla olisi aikaa, joka oikeasti pitäisi tärkeänä. Ei Venäjän ja ukrainan sota ole Jumalan aikaansaama, ei lapset kuole juuri nyt Aleppossa Jumalan pommien repiminä.

Kun irrottaudumme materiasta, kun kyky kuunnella sydämemme ääntä kehittyy, asiat alkavat tapahtua itsestään. Emme enää etsi merkitystä elämälle itsemme ulkopuolelta, ja olemme avoimia ja nöyriä sille, mikä nousee hiljaisuudessa omasta sisimmästämme. Voimme nauttia ihanasta elämästä sellaisena kuin se meille avautuu. Ripustautumatta siihen.

Silloin Jumalan luomasta maailmasta tulee parempi paikka, jossa on enemmän tilaa hyvyydelle, myötätunnolle, anteliaisuudelle, yhdessä elämiselle.

Käsitämme mikä on todella tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Riippumatta siitä, mitä mieltä muut ihmiset ovat. Silloin – lupaan sen – löydät todellisen onnen. Sen satumaan, josta vanhat iskelmät kertovat. Sen ajattoman onnen, mitä ripustautuminen ajalliseen ja muuttuvaan maailmaan ei tuo.

Read Full Post »

Mikä on elämän merkitys?

Selailin Disa-tyttären kuoleman jälkeen yhteisiä valokuvia. Miten ennen valokuvissa oli aina paljon ihmisiä! Tuossa naurettiin mökillä, takan edessä paistetaan makkaraa ties monenko kuvan verran. Joka kerran piti kuva ottaa makkaran paistosta… 😀 Tuossa taas ollaan juna-asemalla, tuossa laivalaiturilla; vilkutetaan matkalle lähtijä kohti parempaa huomista. Entä ne juhlakuvat, ollaan pyntätty ihtemme koreiksi, liikutaan vähän jäykän oloisesti, koko suku läsnä, tukka kammattuna ja kengät kiiltävinä 😀

 

Voi Disa-kulta kun sinua on välillä niin hirveän ikävä. Kiitos että sain viettää monta vuotta kanssasi rakas!

 

Kun elää mennyttä uudelleen tulee hyvä ja turvallinen olo. Silloinkin se turvallisuus säilyy, vaikka muistaa miten siihen menneeseen sisältyi nauravien naamojen takana tuskaa ja ahdistusta. Sitä tietää tasan tarkkaan missä on ollut ja mitä on tapahtunut. Tietää kuka oli.

Nykyistä elämääni miettiessäni huomasin miten ennen elämää jakamassa – ja vaikeiden valintojen tekemistä – oli auttamassa lauma muita ihmisiä. Niitä valokuvissa hymyileviä rakkaita.

Nyt valokuvissa hymyilee vain minä. Tekemässä milloin mitäkin; ja mitä ne ovat ne merkitykselliset hetket elämässä, joista kuvia otetaan. Ruokalautasia? Uusia kenkiä? Maisemia?

Siitäkö ihminen saa täyteyden elämäänsä?

Näen ihmisen kahden maailman kansalaisena. Olemme toisaalta materiaa, mutta toisaalta henkeä. Meillä on varpaat mullassa mutta pää pilvissä.

Varpaat mullassa

Jos jäämme materian vangiksi, elämämme merkitys tulee ahneuden kautta. Mitä enemmän pystymme haalimaan materiaa itsellemme, sitä onnellisemmiksi kuvittelemme tulevamme. On se materia sitten omaisuutta tai henkistä pääomaa, tai vaikka valtaa suhteessa muihin. Olemme kuin koiranpennut juoksemassa niityllä perhosten perässä, tavoittelemassa ennen kokematonta. Shoppailemassa elämää.

Kärsimys syntyy siitä, että ahne ei saa koskaan tarpeekseen. Täyttymyksen tullessa siinä yritetään roikkua kiinni mahdollisimman pitkään. Ja täyttymyksen tunteen mentyä yritetään entistä kovemmin. Vai oletko koskaan tavannut onnellista juoppoa tai tarpeeksi rikasta ihmistä?

Pää pilvissä

On myös niitä pää pilvissä kävelijöitä. Niitä taivaan kansalaisia. Jotka välittävät tuon taivaallista näistä maallisista asioista. Jättävät vaikka lapset tai läheiset heitteille omaa onneaan ja taivastaan etsiessään. Huomaamatta että tässä on tämä maallinen elämä taivallettavana ennen uuden tien avautumista.

Varpaat mullassa ja pää pilvissä. Mutta siinä varpaiden ja pään välissä on sydän. Ja sydämessä asuu Jumala.

Ei maailmasta vaan maailmassa!

Ihminen, joka hyväksyy sekä oman kehollisuutensa että henkisyytensä – sen että Luoja on hänet luonut ja puhaltanut häneen pyhän elämänvoiman – kokee syvän hellittämisen. Mieli tyyntyy spontaanista hiljaisuuden tilaan. Olet tullut johonkin, joka oli ennen sinua ja jatkuu sinun jälkeesi. Tämä on alku kokonaan uudenlaiselle elämälle.

Enää ei tarvitse juosta toisten ihmisten ja asioiden perässä. Sekä ihmiset että asiat alkavat tulla kohti. Elämään tulee lisää tilaa ja aiempi ahdistus alkaa hellittää. Kun kyky kuunnella sisäistä Jumalaa kehittyy, asiat alkavat tapahtua itsestään. Emme enää etsi merkitystä elämälle itsemme ulkopuolelta, ja olemme avoimia ja nöyriä sille, mikä nousee hiljaisuudessa omasta sydämestämme. Voimme nauttia ihanasta elämästä sellaisena kuin Jumala sen meille antaa. Ripustautumatta siihen.

Käsitämme mikä on todella tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää, juuri itsellemme. Silloin – lupaan sen – löydämme todellisen onnen. Sen satumaan, josta vanhat iskelmät kertovat.

Kiitollisuus ja usko

Silloin tulee tunne, että elämä on ainutkertainen ja ihana lahja. Miksi kuluttaa siitä yhtään sekuntia murehtimiseen. Ei meille ole annettu elämää kitumista varten, vaan iloitsemista!

Kun sydämessä on kiitollisuus tästä ainutlaatuisesta lahjasta, elämästä, voit olla nälkäinen, mutta onnellinen; voit tuntea kipua, ja olla onnellinen; voit olla ilman työtä, mutta voit tuntea syvää onnea! Ja voihan olla, että olet menettänyt rakkaan läheisesi, ja silti tuntea surusi läpi onnea.

Saatat vieläkin mutista että mitä tässä elämässä nyt on iloitsemista, mutta silloin olet kuin lapsi joka peittää käsillä silmänsä ja parkuu että apua apua, olen sokea. Ota ihmeessä kädet pois silmiltäsi ja näe!

Elämän voi kokea meille annettuna lahjana. Voit käyttää sen hengen mukaan elämiseen. Tai voit heilua materian mukana. Valinta on sinun. Ja ainoastaan sinun. Vain sinä voit ottaa vastuun ainutlaatuisesta elämästäsi.

Ja muista – teetpä minkä valinnan tahansa, minä olen sinun kanssasi.

http://www.joogaopisto.fi

Read Full Post »